Kela on päättänyt luopua taidehankinnoista sekä taide- ja näyttelytoiminnasta. Päätös merkitsee, ettei laitos tee uusia taidehankintoja ennen vuotta 2030. Linjauksen taustalla on huhtikuun lopulla tehty hallituksen päätös, joka perustui Kelan väliaikaisena pääjohtajana toimineen Kari-Pekka Mäki-Lohiluoman esitykseen. Vuoden 2030 jälkeen Kelan hallitus voi tarvittaessa arvioida asiaa uudelleen.
Päätös katkaisee pitkän käytännön ainakin määräajaksi
Kelan ratkaisu on osa laajempaa julkisten organisaatioiden menojen tarkastelua. Kun valtiontaloutta sopeutetaan ja julkista rahankäyttöä käydään läpi aiempaa tiukemmin, myös sellaiset toiminnot, jotka eivät liity suoraan lakisääteisten tehtävien hoitamiseen, joutuvat arvioinnin kohteeksi. Kelan ydintehtävä on sosiaaliturvan toimeenpano ja etuuksien maksaminen. Taidehankinnat ja näyttelytoiminta eivät kuulu tähän perustehtävään samalla tavalla kuin esimerkiksi etuuspäätökset, asiakaspalvelu, maksatus tai tietojärjestelmien ylläpito.
Päätös ei tarkoita sitä, että Kela arvioisi taiteen yhteiskunnallisen merkityksen vähäiseksi. Kyse on ennen kaikkea siitä, millaisia toimintoja julkinen laitos katsoo voivansa ylläpitää aikana, jolloin menojen perusteluja tarkastellaan aiempaa kriittisemmin. Taidehankintoihin, kokoelmien hoitoon ja näyttelytoimintaan liittyy kustannuksia, jotka voivat koostua hankintahinnoista, tilaratkaisuista, ylläpidosta, kuljetuksista, ripustuksista, vakuutuksista ja henkilöstötyöstä. Vaikka yksittäiset summat eivät välttämättä ole suuria verrattuna Kelan kokonaismenoihin, ne voivat symbolisesti nousta esiin tilanteessa, jossa julkisilta toimijoilta odotetaan säästöjä ja pidättyväisyyttä.
Linjauksen määräaikaisuus on olennainen osa päätöstä. Kela ei tee taidehankintoja ennen vuotta 2030, mutta päätöksessä jätetään mahdollisuus siihen, että hallitus palaa asiaan myöhemmin. Tämä antaa organisaatiolle aikaa seurata taloudellista tilannetta, hallinnon painopisteitä ja sitä, millaiseksi julkisten toimijoiden kulttuurivastuu tulevina vuosina määrittyy.
Taide julkisissa tiloissa on ollut osa virastojen arkea
Suomessa taiteella on pitkään ollut paikkansa julkisissa tiloissa. Valtion ja julkisten laitosten rakennuksissa taidetta on käytetty viihtyisyyden lisäämiseen, rakennusten arkkitehtuurin täydentämiseen ja yhteisen kulttuuriperinnön esille tuomiseen. Taide on voinut näkyä asiakastiloissa, neuvotteluhuoneissa, auloissa ja henkilöstön työympäristöissä. Se on ollut osa ajatusta, että julkiset tilat eivät ole pelkästään asiointia varten, vaan myös yhteiskunnan arvoja ja sivistystä ilmentäviä paikkoja.
Kelan kaltaisessa organisaatiossa taiteen merkitys on voinut liittyä myös tilojen inhimillistämiseen. Sosiaaliturvaan liittyvä asiointi voi olla monille ihmisille arkaluonteista, kuormittavaa tai taloudellisesti merkittävää. Viihtyisillä ja harkituilla tiloilla voidaan pyrkiä vähentämään virastomaisuutta ja tekemään asioinnista rauhallisempaa. Samalla julkisiin kokoelmiin hankittu taide on tukenut taiteilijoiden toimeentuloa ja lisännyt kotimaisen taiteen näkyvyyttä.
Nyt tehty päätös osoittaa, että tällaisia hyötyjä punnitaan suhteessa laitoksen perustehtävään ja taloudellisiin reunaehtoihin. Julkisessa keskustelussa taidehankinnat voidaan nähdä joko perusteltuna kulttuuripanostuksena tai menona, josta voidaan luopua, kun resursseja halutaan keskittää välttämättömimpään. Molemmissa näkökulmissa on omat painotuksensa: toinen korostaa kulttuurin ja julkisen ympäristön laatua, toinen hallinnon kustannuskuria ja ydintehtäviin keskittymistä.
Säästöpaineet näkyvät myös pienissä menoerissä
Kelan päätös osuu aikaan, jolloin julkisen sektorin toimintaan kohdistuu voimakkaita odotuksia tehokkuudesta. Hyvinvointivaltion rahoitus, väestön ikääntyminen, etuusmenojen kehitys ja valtion velkaantuminen ovat aiheita, jotka ohjaavat päätöksentekoa monella hallinnon tasolla. Vaikka Kelan taidehankinnat eivät ratkaise valtiontalouden suuria kysymyksiä, niiden keskeyttäminen on viesti siitä, että myös pienempiä ja vähemmän välttämättöminä pidettyjä menoja tarkastellaan.
Julkisissa organisaatioissa säästöjä ei aina synny yksittäisistä suurista ratkaisuista, vaan monien toimintojen uudelleenarvioinnista. Matkustamista, toimitiloja, viestintää, hankintoja, tapahtumia ja erilaisia tukitoimintoja voidaan käydä läpi sen perusteella, ovatko ne välttämättömiä perustehtävän kannalta. Taide- ja näyttelytoiminta asettuu tässä tarkastelussa alueelle, jossa hyödyt ovat usein laadullisia ja pitkäkestoisia, mutta vaikeasti mitattavia.
Päätöksen vaikutus Kelan kokonaismenoihin voi jäädä rajalliseksi, mutta sen poliittinen ja hallinnollinen merkitys voi olla suurempi. Se kertoo siitä, millaista viestiä julkinen laitos haluaa antaa rahankäytöstään. Kun kansalaiset kohtaavat leikkauksia, etuusmuutoksia tai palveluiden muutoksia, julkisten organisaatioiden omat menot joutuvat herkästi huomion kohteeksi. Taidehankinnoista luopuminen voidaan tällaisessa ilmapiirissä nähdä osoituksena siitä, että laitos pyrkii välttämään menoja, joita ei pidetä välittömästi välttämättöminä.
Vaikutukset voivat tuntua kulttuurikentällä
Vaikka päätös koskee vain yhtä julkista laitosta, sillä voi olla heijastusvaikutuksia taidekentälle. Julkiset hankinnat ovat monille taiteilijoille yksi tulonlähde ja samalla keino saada teoksia laajemman yleisön nähtäville. Kun suuri julkinen toimija päättää keskeyttää hankinnat useaksi vuodeksi, se vähentää osaltaan taiteen ostajien joukkoa. Erityisesti nuorille tai vähemmän tunnetuille taiteilijoille julkisten toimijoiden hankinnat voivat olla tärkeitä uran rakentamisen kannalta.
Näyttelytoiminnan päättyminen vaikuttaa puolestaan siihen, millaisia tiloja taiteen esittämiseen on käytettävissä. Kaikki näyttelypaikat eivät ole museoita tai gallerioita, vaan taidetta on esitetty myös virastoissa, kirjastoissa, oppilaitoksissa ja muissa julkisissa rakennuksissa. Tällaiset paikat voivat tavoittaa yleisöjä, jotka eivät muuten hakeutuisi taidenäyttelyihin. Kun yksi näyttelytoimija vetäytyy, kokonaisuus ei romahda, mutta kenttä kapenee hieman.
Samalla on mahdollista, että päätös lisää keskustelua siitä, kenen vastuulla julkinen taide ja sen rahoitus ovat. Pitäisikö taidehankintojen kuulua laajasti kaikille julkisille organisaatioille, vai pitäisikö vastuu keskittää kulttuurialan toimijoille ja erillisiin rahoitusjärjestelmiin? Kysymys ei ole yksinkertainen, sillä julkinen taide on sekä kulttuuripolitiikkaa että tilojen, työympäristöjen ja palvelukokemuksen kehittämistä.
Hallitus voi palata asiaan vuosikymmenen vaihteessa
Päätöksen mukaan taidehankintoja ei tehdä ennen vuotta 2030. Sen jälkeen Kelan hallitus voi linjata asiasta uudelleen, jos se katsotaan tarpeelliseksi. Tämä jättää päätöksen avoimeksi tulevaisuuden olosuhteille. Jos taloudellinen tilanne paranee tai julkisen taiteen merkitystä halutaan korostaa uudella tavalla, linjausta voidaan muuttaa. Toisaalta määräaikaisesta keskeytyksestä voi tulla pidempiaikainen käytäntö, jos toimintaa ei nähdä tarpeelliseksi palauttaa.
Seuraavien vuosien aikana ratkaisevaa on, miten Kela määrittelee taiteeseen liittyvien nykyisten kokoelmien ja teosten hoidon. Uusista hankinnoista luopuminen ei välttämättä poista vastuuta jo olemassa olevasta taiteesta. Teokset voivat edelleen vaatia säilytystä, luettelointia, kunnossapitoa ja asianmukaista sijoittelua. Jos näyttelytoiminnasta luovutaan, voi olla tarpeen ratkaista, mitä tapahtuu niille teoksille, joita on aiemmin käytetty osana näyttelyitä tai julkisia tiloja.
Kelan ratkaisu tiivistää yhden tämän hetken hallinnollisista peruskysymyksistä: mitä julkiselta organisaatiolta odotetaan ydintehtävän lisäksi. Taiteen tukeminen ja esille tuominen ovat perinteisesti olleet osa julkisen sektorin sivistystehtävää, mutta talouden kiristyessä tehtävien rajat piirtyvät uudelleen. Päätös ei yksin määritä julkisen taiteen tulevaisuutta, mutta se kertoo suunnasta, jossa menojen perusteita vaaditaan näkyviksi ja organisaatioiden on valittava painopisteensä aiempaa tarkemmin.
Ladataan kommentteja...