Alexander Stubb arvioi Ukrainan aseman vahvistuneen sodan ratkaisevassa vaiheessa

Presidentti Alexander Stubb on arvioinut Ukrainan olevan tällä hetkellä vahvemmassa asemassa kuin kertaakaan Venäjän laajamittaisen hyökkäyssodan aikana. Arvio osuu hetkeen, jolloin sodan sotilaallinen, poliittinen ja diplomaattinen tilanne on poikkeuksellisen jännitteinen. Ukrainan asemaa vahvistavat pitkäjänteinen puolustustaistelu, länsimaiden tuki, Venäjän kuluttavat tappiot sekä se, että sodan lopputuloksesta on tullut yhä selvemmin koko Euroopan turvallisuusjärjestyksen kysymys.

Ukrainan asema on muuttunut sodan kuluessa

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on jatkunut vuosia, ja sen eri vaiheissa voimasuhteet ovat vaihdelleet. Sodan alkuvaiheessa Ukraina joutui torjumaan nopeasti etenevää hyökkäystä, jonka tavoitteena oli murtaa maan johto, vallata keskeisiä kaupunkeja ja pakottaa Ukraina poliittisesti Venäjän tahtoon. Tämä tavoite epäonnistui, ja Ukraina onnistui säilyttämään valtiollisen toimintakykynsä, puolustuksensa ja kansainvälisen tukensa.

Nyt esiin nouseva arvio Ukrainan vahvasta asemasta ei tarkoita, että sota olisi lähellä helppoa ratkaisua tai että rintamatilanne olisi yksiselitteisesti Ukrainan hallinnassa kaikilla alueilla. Pikemminkin kyse on kokonaiskuvasta. Ukraina on kyennyt pitämään puolustuksensa koossa, kehittämään asevoimiaan, iskemään Venäjän sodankäynnin kannalta tärkeisiin kohteisiin ja säilyttämään länsimaiden poliittisen tuen. Samalla Venäjä on joutunut jatkamaan sotaa valtavin henkilö- ja materiaalitappioin.

Ukrainan vahvuus näkyy myös siinä, että maa ei ole jäänyt pelkästään puolustustaistelun kohteeksi. Se on rakentanut omaa sotilaallista tuotantoaan, kehittänyt miehittämättömien järjestelmien käyttöä ja pakottanut Venäjän suojaamaan aiempaa laajemmin omia kriittisiä kohteitaan. Tämä on muuttanut sodan luonnetta: Venäjän hyökkäysvoima ei enää perustu vain massaan, vaan sitä rasittavat yhä laajemmat haavoittuvuudet.

Kansainvälinen tuki on edelleen ratkaisevassa roolissa

Ukrainan asemaa ei voi arvioida erillään kansainvälisestä tuesta. Länsimaiden aseapu, taloudellinen tuki ja poliittinen sitoutuminen ovat olleet välttämättömiä sille, että Ukraina on pystynyt jatkamaan puolustustaan. Erityisen merkityksellistä on ollut Euroopan maiden kasvava ymmärrys siitä, että Ukrainan tukeminen ei ole vain solidaarisuutta hyökkäyksen kohteeksi joutunutta valtiota kohtaan, vaan myös omaa turvallisuuspolitiikkaa.

Euroopassa on viime vuosina lisätty puolustusmenoja, kasvatettu ammustuotantoa ja vahvistettu varautumista pitkään kriisiin. Vaikka päätöksenteko on ajoittain ollut hidasta ja maiden välillä on ollut eroja tuen määrässä ja muodossa, kokonaislinja on pysynyt: Ukrainan tappion ei katsota olevan Euroopan etu. Tämä perusasetelma vahvistaa Ukrainan neuvotteluasemaa ja rajoittaa Venäjän mahdollisuuksia odottaa lännen tuen romahtamista.

Ukrainan kannalta olennaista on kuitenkin tuen ennakoitavuus. Puolustussota vaatii ammuksia, ilmapuolustusta, panssarikalustoa, pitkän kantaman suorituskykyjä, koulutusta ja taloudellista vakautta. Jos tuki etenee katkonaisesti, Ukraina joutuu suunnittelemaan toimintaansa epävarmuuden varassa. Jos tuki on pitkäjänteistä ja uskottavaa, Venäjän strateginen laskelma vaikeutuu merkittävästi.

Stubbin arvio Ukrainan vahvasta asemasta voidaan nähdä myös viestinä Euroopalle: tuki ei ole ollut turhaa, eikä sen jatkaminen ole merkki umpikujasta. Päinvastoin, Ukrainan kestävyys on osoittanut, että hyökkäyssodan hintaa voidaan nostaa ja Venäjän tavoitteita voidaan estää toteutumasta.

Venäjän paineet kasvavat, vaikka hyökkäys jatkuu

Venäjä on jatkanut hyökkäyssotaansa määrätietoisesti ja pyrkinyt kuluttamaan Ukrainaa pitkällä aikavälillä. Sen etuna on ollut suuri väestöpohja, laaja sotateollinen kapasiteetti ja autoritaarisen järjestelmän kyky pakottaa yhteiskunta sodan palvelukseen. Tästä huolimatta sodan jatkaminen rasittaa Venäjää monella tasolla.

Sotilaallisesti Venäjä on menettänyt valtavia määriä kalustoa ja henkilöstöä. Vaikka tappioita on pystytty korvaamaan osittain uudella tuotannolla, varastoilla ja mobilisaatiolla, jokainen hyökkäys kuluttaa resursseja. Pitkittynyt sota on pakottanut Venäjän sopeuttamaan talouttaan sotatilaan, mikä voi lyhyellä aikavälillä ylläpitää tuotantoa mutta pitkällä aikavälillä kaventaa siviilitalouden mahdollisuuksia ja heikentää talouden tasapainoa.

Poliittisesti Venäjän johto pyrkii esittämään sodan välttämättömänä ja hallittuna. Todellisuudessa hyökkäyssota on lisännyt maan riippuvuutta pakotteita kiertävistä järjestelyistä, tiivistänyt sen suhteita rajattuun joukkoon kumppaneita ja syventänyt vastakkainasettelua lännen kanssa. Venäjä on myös joutunut käyttämään yhä enemmän voimavaroja sisäiseen kontrolliin, tiedonhallintaan ja sotaa koskevan kertomuksen ylläpitämiseen.

Ukrainan kannalta Venäjän paineiden kasvu ei poista rintaman kovuutta. Venäjä kykenee yhä aiheuttamaan mittavaa tuhoa ohjus- ja lennokki-iskuilla sekä jatkamaan hyökkäyksiä maaoperaatioissa. Silti Venäjän mahdollisuus saavuttaa alkuperäiset poliittiset tavoitteensa näyttää huomattavasti heikommalta kuin sodan alussa. Tämä muuttaa sodan strategista asetelmaa Ukrainan eduksi.

Suomen näkökulmasta kyse on Euroopan turvallisuudesta

Suomelle Ukrainan sota on ollut käänteentekevä turvallisuuspoliittinen tapahtuma. Venäjän hyökkäys muutti Euroopan turvallisuusympäristön perustavalla tavalla ja johti myös Suomen puolustuspoliittisen aseman historialliseen muutokseen. Ukrainan selviytyminen ja Venäjän hyökkäyksen torjuminen ovat siten Suomelle sekä arvokysymys että käytännöllinen turvallisuusetu.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on korostunut ajatus siitä, että kansainvälisiä rajoja ei saa muuttaa voimalla. Jos Venäjä hyötyisi hyökkäyssodasta, se loisi vaarallisen ennakkotapauksen koko Euroopalle. Tämän vuoksi Ukrainan aseman vahvistuminen nähdään laajasti myönteisenä kehityksenä, vaikka sodan inhimillinen hinta pysyy raskaana ja rauhan saavuttaminen vaikeana.

Presidentin arviolla on merkitystä myös siksi, että Suomen ylin valtiojohto osallistuu aktiivisesti keskusteluun Euroopan turvallisuudesta, Ukrainan tukemisesta ja mahdollisista rauhan edellytyksistä. Suomen linja on ollut tukea Ukrainaa niin kauan kuin tarve jatkuu ja korostaa, ettei rauhaa voida rakentaa Ukrainan ohi tai sen suvereniteetin kustannuksella.

Tämä näkökulma on tärkeä, koska kansainvälisessä keskustelussa rauhanaloitteet voivat joskus painottua aselepoon ilman kestävää ratkaisua. Ukrainan kannalta pelkkä taistelujen tilapäinen jäädyttäminen ei välttämättä merkitsisi turvallisuutta, jos Venäjä voisi käyttää tauon varustautumiseen uutta hyökkäystä varten. Siksi vahva neuvotteluasema on keskeinen osa kestävän rauhan edellytyksiä.

Rauhan mahdollisuus riippuu voimasuhteista

Sodan päättyminen edellyttää lopulta poliittista ratkaisua, mutta poliittisen ratkaisun ehdot määräytyvät pitkälti sotilaallisen ja taloudellisen tilanteen perusteella. Jos Ukraina pystyy osoittamaan, ettei Venäjä voi saavuttaa tavoitteitaan voimalla, paine neuvotteluratkaisua kohtaan kasvaa. Jos taas Venäjä uskoo ajan toimivan edukseen, se voi jatkaa sotaa ja pyrkiä kuluttamaan sekä Ukrainaa että sen tukijoita.

Tästä syystä Ukrainan nykyisen aseman arviointi on enemmän kuin hetkellinen tilannekuva. Se liittyy siihen, millaisena Venäjä näkee sodan tulevaisuuden ja millaisena länsimaat näkevät oman vastuunsa. Vahva Ukraina voi torjua hyökkäyksiä, suojata siviilejä paremmin, pitää taloutensa käynnissä ja osallistua mahdollisiin neuvotteluihin ilman pakon sanelemaa heikkoutta.

Rauhan tiellä on silti suuria esteitä. Venäjä ei ole osoittanut olevansa valmis luopumaan keskeisistä tavoitteistaan, ja miehitettyjen alueiden asema on vaikea kysymys. Ukraina puolestaan puolustaa alueellista koskemattomuuttaan ja kansalaistensa oikeutta päättää maan tulevaisuudesta. Näiden lähtökohtien välinen ristiriita on sodan ytimessä.

Kansainvälisen yhteisön tehtäväksi jää vahvistaa niitä edellytyksiä, joiden varassa oikeudenmukainen ja kestävä rauha voisi myöhemmin syntyä. Se tarkoittaa Ukrainan puolustuskyvyn tukemista, Venäjän hyökkäyssodan kustannusten kasvattamista ja diplomaattisten kanavien pitämistä avoimina silloin, kun niille on todellisia mahdollisuuksia.

Arvio vahvistaa kuvaa sodan uudesta vaiheesta

Stubbin näkemys Ukrainan vahvistuneesta asemasta tiivistää laajemman muutoksen sodan asetelmissa. Ukraina ei ole enää vain maa, jonka selviytymistä epäillään, vaan valtio, joka on osoittanut pystyvänsä puolustautumaan paljon suurempaa hyökkääjää vastaan. Se on samalla pakottanut Euroopan arvioimaan puolustustaan, teollista kapasiteettiaan ja poliittista yhtenäisyyttään uudelleen.

Tämä ei vähennä sodan vakavuutta. Ukraina kärsii päivittäin iskuista, menetyksistä ja valtavasta jälleenrakennuksen taakasta. Rintamalla taistellaan edelleen ankarasti, ja siviiliyhteiskunta elää jatkuvan uhan alla. Vahva asema ei tarkoita turvallista asemaa, vaan parempia edellytyksiä kestää, torjua ja vaikuttaa sodan lopputulokseen.

Poliittisesti arvio antaa kuitenkin syyn tarkastella sotaa muustakin kuin kulutuksen ja epävarmuuden näkökulmasta. Venäjän hyökkäys ei ole onnistunut murtamaan Ukrainaa, eikä se ole saanut Eurooppaa hyväksymään voimapolitiikan paluuta normaaliksi toimintatavaksi. Ukrainan nykyinen asema kertoo siitä, että pitkäjänteinen puolustus ja kansainvälinen tuki voivat muuttaa sodan dynamiikkaa.

Seuraavat kuukaudet ovat silti ratkaisevia. Paljon riippuu siitä, kuinka johdonmukaisesti Ukraina saa tarvitsemansa tuen, miten Venäjän sotakoneisto kestää kasvavat paineet ja pystytäänkö Euroopassa säilyttämään poliittinen yhtenäisyys. Jos nämä tekijät kehittyvät Ukrainan kannalta suotuisasti, arvio maan vahvasta asemasta voi osoittautua merkittäväksi käännekohdan kuvaukseksi eikä vain hetkelliseksi tilannearvioksi.