Suomessa toimii suljettu hoitoyksikkö, johon ohjataan alaikäisiä nuoria kaikkein vaikeimmissa tilanteissa. Kyse on nuorista, joiden väkivaltaisuus, psyykkinen oireilu tai rikostausta on niin vakavaa, ettei tavallinen lastensuojelun tai psykiatrian hoito riitä. Osasto 20:ksi kutsuttu yksikkö on poikkeuksellinen paikka myös siksi, että sen potilaissa on pieniä alaikäisiä tyttöjä, joiden tilanteet voivat olla hengenvaarallisia sekä heille itselleen että ympärillä oleville ihmisille.
Harvinainen hoitopaikka kaikkein vaikeimpiin tilanteisiin
Suljetut psykiatriset hoitoyksiköt ovat Suomessa harvinaisia, ja alaikäisten kohdalla niiden käyttöön liittyy aina erityisen painavia perusteita. Osasto 20 ei ole tavallinen nuorisopsykiatrinen osasto, vaan paikka, johon päädytään vasta, kun nuoren tilanne on arvioitu poikkeuksellisen vakavaksi. Taustalla voi olla vakavaa väkivaltaa, uhkaavaa käytöstä, itsetuhoisuutta, psykoottista oireilua, vaikeaa traumatisoitumista tai näiden yhdistelmiä.
Yksikössä hoidetaan nuoria, joiden kohdalla keskeinen tavoite on samanaikaisesti turvata ympäristö ja yrittää katkaista kehitys, joka voisi muuten johtaa yhä pahempiin seurauksiin. Tämä tekee hoidosta erityisen vaativaa. Kyse ei ole vain valvonnasta tai rangaistuksen kaltaisesta eristämisestä, vaan pitkästä psykiatrisesta työstä, jossa arvioidaan nuoren mielenterveyttä, toimintakykyä, väkivaltariskin taustaa ja mahdollisuuksia kuntoutua.
Potilaille tehdään selväksi, ettei hoidosta voi lähteä omin päätöksin kesken kaiken. Lasten- ja oikeuspsykiatri Liisa Eloranta on kuvannut periaatetta suoraan: täältä ei lähdetä minnekään kesken hoidon, ja se on sanottava nuorelle heti. Viesti on kova, mutta sillä pyritään luomaan rajat tilanteessa, jossa nuori on usein elänyt pitkään hallitsemattomien impulssien, turvattomuuden tai vakavan psyykkisen kuormituksen keskellä.
Alaikäiset tytöt vaikean väkivallan potilaina
Kun puhutaan vakavasti väkivaltaisista nuorista, mielikuva kääntyy helposti poikiin. Todellisuus on monimutkaisempi. Myös tytöt voivat päätyä tilanteisiin, joissa he aiheuttavat vakavaa vaaraa toisille tai itselleen. Osasto 20:n potilaskunnassa erityisen hätkähdyttävää onkin se, että joukossa voi olla hyvin nuoria tyttöjä, joiden elämä on ajautunut poikkeuksellisen synkkään pisteeseen.
Tällaisten nuorten taustat eivät yleensä selity yhdellä tekijällä. Väkivallan taustalla voi olla pitkäaikaista kaltoinkohtelua, psyykkisiä sairauksia, päihteitä, kehityksellisiä vaikeuksia, perheiden kriisejä, koulunkäynnin katkeamista tai varhaista altistumista rikolliselle ympäristölle. Joissakin tapauksissa nuori on voinut itse olla väkivallan uhri ennen kuin hänestä on tullut väkivaltainen. Tämä ei poista tekojen vakavuutta, mutta se auttaa ymmärtämään, miksi pelkkä rankaiseminen ei ratkaise ongelmaa.
Tyttöjen väkivaltaisuus voi myös jäädä pitkään tunnistamatta. Heidän oireilunsa saatetaan nähdä ensisijaisesti masennuksena, ahdistuksena, itsetuhoisuutena tai karkailuna. Väkivaltariski voi tulla esiin vasta, kun tilanne on jo hyvin pitkällä. Siksi vaikeimmin oireilevien nuorten kohdalla tarvitaan arviointia, jossa huomioidaan sekä psykiatrinen hoidon tarve että turvallisuus.
Osaston potilaat eivät ole vain rikosten tekijöitä tai vaaratilanteiden aiheuttajia. He ovat myös lapsia ja nuoria, joiden kehitys on kesken. Juuri tämä tekee työstä eettisesti ja ammatillisesti poikkeuksellisen raskasta. Henkilökunnan on samaan aikaan asetettava ehdottomat rajat ja nähtävä nuori ihmisenä, jolla voi olla mahdollisuus muuttua.
Suljetut tilat kertovat hoidon luonteesta
Osasto 20:n tilat on suunniteltu tilanteisiin, joissa väkivallan riski on todellinen. Suljettu ympäristö, valvonta, tarkat rutiinit ja mahdollisuus eristämiseen ovat osa järjestelmää, jolla pyritään estämään vahingot. Eristyshuone on tällaisessa yksikössä äärimmäinen väline. Sen tarkoitus ei ole nöyryyttää tai rangaista, vaan estää välitön vaara silloin, kun muut keinot eivät riitä.
Eristämiseen liittyy aina vakavia kysymyksiä lapsen oikeuksista, ihmisarvosta ja hoidon välttämättömyydestä. Alaikäisen eristäminen on poikkeuksellinen toimenpide, jota voidaan käyttää vain, jos tilanne sitä edellyttää. Käytännössä tämä tarkoittaa hetkiä, jolloin nuori on vaarassa vahingoittaa itseään tai muita eikä tilannetta saada rauhoitettua muilla keinoin. Jokainen tällainen tilanne edellyttää huolellista dokumentointia, seurantaa ja jälkikäsittelyä.
Suljetun osaston arki ei kuitenkaan koostu pelkistä kriiseistä. Päivät rakentuvat hoitosuunnitelmien, koulunkäynnin, keskustelujen, lääkityksen arvioinnin, ryhmätoiminnan ja arjen taitojen ympärille. Rutiinit ovat keskeinen osa hoitoa, koska monen nuoren elämästä on puuttunut ennakoitavuus. Kun ovet ovat lukossa, hoidon on oltava sisällöltään sitäkin merkityksellisempää. Muuten suljettu ympäristö ei tue kuntoutumista, vaan muuttuu vain säilyttämiseksi.
Henkilökunnalta vaaditaan vahvaa ammattitaitoa. Työssä kohdataan uhkaa, raivoa, epätoivoa, manipulaatiota, pelkoa ja syvää häpeää. Nuori voi testata rajoja jatkuvasti, mutta samalla hakea aikuiselta turvaa. Hoidon onnistuminen edellyttää, että työntekijät pystyvät säilyttämään rauhallisuuden tilanteissa, joissa nuoren käytös voi olla erittäin provosoivaa tai vaarallista.
Hoito voi kestää vuosia
Osasto 20:lle päätyminen ei ole lyhyt pysähdys. Hoito voi kestää vuosia, sillä vaikeimpien nuorten kohdalla nopeita ratkaisuja on harvoin olemassa. Jos taustalla on vakava mielenterveyden häiriö, toistuva väkivaltaisuus tai rikosoikeudellisesti merkittäviä tekoja, arviointi ja kuntoutus etenevät hitaasti. Jokainen askel vapaampaan ympäristöön vaatii näyttöä siitä, että nuori kykenee hallitsemaan käytöstään paremmin.
Pitkä hoito herättää väistämättä kysymyksiä siitä, miten alaikäisen elämää voidaan rakentaa suljetussa ympäristössä. Nuoruuteen kuuluu itsenäistyminen, sosiaalisten suhteiden rakentaminen ja oman identiteetin etsiminen. Suljetulla osastolla nämä asiat tapahtuvat poikkeuksellisissa oloissa. Yhteydenpitoa läheisiin voidaan rajata, liikkumista valvotaan ja arjen valinnat ovat tiukasti säänneltyjä.
Samalla vaihtoehdot voivat olla vielä synkempiä. Jos nuori on välittömässä vaarassa vahingoittaa itseään tai muita, avoimempi ympäristö voi olla mahdoton. Silloin suljettu hoito voi olla keino estää peruuttamattomia tekoja ja antaa nuorelle aikaa siihen, että psyykkinen tila vakaantuu. Tavoitteena on, että nuori voisi joskus palata vähemmän rajoittavaan ympäristöön, jatkaa koulunkäyntiä ja rakentaa elämää, jossa väkivalta ei määritä tulevaisuutta.
Hoidon onnistumista ei voi mitata vain sillä, poistuuko nuori osastolta. Olennaista on, väheneekö väkivallan riski, oppiiko nuori tunnistamaan omia tunteitaan, pystyykö hän sitoutumaan hoitoon ja löytyykö hänelle jatkopolku. Jos jatkohoito, lastensuojelu, koulu ja perhe eivät muodosta toimivaa kokonaisuutta, suljetun osaston työ voi valua hukkaan.
Yhteiskunnan vaikea vastuu
Osasto 20 nostaa esiin kysymyksen siitä, miten Suomi kohtaa lapset ja nuoret, jotka ovat yhtä aikaa vaarallisia ja haavoittuvia. Heidän tekonsa voivat olla järkyttäviä, ja uhrien näkökulmaa ei saa sivuuttaa. Samalla kyse on alaikäisistä, joiden mielenterveyteen ja kehitykseen yhteiskunnalla on erityinen vastuu.
Varhainen tuki on ratkaisevaa. Mitä aikaisemmin vakava oireilu tunnistetaan, sitä paremmat mahdollisuudet on estää tilanteen kärjistyminen. Tämä koskee neuvoloita, kouluja, lastensuojelua, nuorisopsykiatriaa ja poliisia. Jos palvelut toimivat erillään tai apua joutuu odottamaan liian pitkään, vaikeudet voivat kasvaa ennen kuin kukaan pystyy puuttumaan niihin riittävän vahvasti.
Vaikeimmin oireilevien nuorten hoito on kallista, henkilöstöä sitovaa ja henkisesti kuormittavaa. Silti se on välttämätöntä. Ilman tällaisia yksiköitä osa nuorista jäisi järjestelmän väliin: liian vaarallisiksi avohoitoon, liian sairaiksi pelkästään rikosoikeudelliseen käsittelyyn ja liian nuoriksi jätettäväksi oman onnensa nojaan.
Suljettu osasto on yhteiskunnan viimeisiä keinoja silloin, kun kaikki muu on osoittautunut riittämättömäksi. Sen olemassaolo kertoo sekä hoitojärjestelmän kyvystä kantaa vastuuta että siitä, miten vakaviin tilanteisiin lasten ja nuorten elämä voi ajautua. Näiden nuorten kohdalla kysymys ei ole vain siitä, miten heitä valvotaan, vaan siitä, pystytäänkö heille vielä rakentamaan tulevaisuus, jossa vaara väistyy ja vastuu omasta elämästä vähitellen kasvaa.
Ladataan kommentteja...